Suolisto kertoo meille sanoitta tarinoita terveydestä ja sairaudesta, kehonhallinnasta ja väärinkäytöstä, tasapainoisesta ravinnosta ja addiktioista.

Nikken tarjoaa parempaa elämänlaatua. Terveyden Viiden Pylvään filosofia takaa, että visio kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia alkaa kotoa ja on mahdollista jokaiselle.

Ihminen on sitä, mitä hän syö, juo ja ajattelee.



Suolihuuhtelun historiaa

 

Suolihuuhtelu on ikivanhaa ja samalla huippumodernia terveydenhoitoa. Ensimmäisen kerran suolihuuhtelu mainitaan 1500 eKr. Ebersin terveydenhoitoa käsittelevissä papyruskääröissä. Menetelmä tunnettiin mm. muinaisessa Kiinassa ja muinaisten hindujen ja muiden itämaisten ihmisten keskuudessa sekä Hippokrateen aikana Kreikassa ja keskiajalla Euroopassa. 

 

Uudelleen suolihuuhtelu otettiin käyttöön vuosisadan alussa Yhdysvalloissa, siitä nimitys colonic-suolihuuhtelu (colonic suom. suoli-). Kuitenkin vasta 30- ja  40-luvuilla  hoitomuodosta tuli yleistä, kun laitteet tulivat turvallisemmiksi ja koulutetut hoitajat aloittivat työnsä. Samalla hoitomuodon käyttö laajeni Englantiin, Saksaan ja muualle Eurooppaan sekä muihin maanosiin.

 

Suolistosairauksien ja erilaisten suolisto-ongelmien jatkuvan lisääntymisen (www.cancerregistry.fi/tilastot/) seurauksena, johtuen lähinna nykyisistä elintavoistamme, suolihuuhtelun asema hellävaraisena, luonnonmukaisena hoitomuotona on lisännyt suosiotaan jatkuvasti.

 

 Suolihuuhtelu Suomessa

 Ensimmäisen colonichoitolan Suomeen, Helsinkiin, perusti Fransisca Helkavaara v. 1983.

Itse menin ’sattumalta’ hänen hoitoonsa kesällä 1987. Minut oli määrätty leikkaukseen Marian sairaalaan, mutta halusin kokeilla jotain muuta tietä parantumiseen. Suolihuuhteluhoidot ja siirtyminen elävälle ravinnolle olivat niin käänteentekevä kokemus kohdallani, että vaihdoin varsin nopeasti ja radikaalisti ammattia ja siirryin maankäytön suunnittelusta 'mahankäytön suunnitteluun' ja perustin järjestyksessä toisen (ns. suljetun järjestelmän) colonichoitolan Suomeen kesällä 1988 Helsingin Tarkk’ampujankadulle. Toimin siellä kesään 2005, jonka jälkeen muutin Pohjois-Suomeen Haukiputaalle, jossa sijatsee nykyinen hoitolani. Tällä hetkellä teen hoitoja lisäksi Oulussa, jossa työpisteenäni on Hyvän olon keskus NEO.

 

 

Minun jälkeeni colonichoitoloita on perustettu useampia pääkaupunkiseudulle ja verkosto on laajentunut ja laajenee koko ajan ympäri maata.

 

Suomen colonicyhdistys ry

Vuonna 1994 perustamaamme Suomen colonicyhdistys ry:hyn, jonka puheenjohtajana toimin, kuuluu jäsenyrityksiä ympäri maata kaikkiaan 25 (2009).

 

Colonicterapeuttien koulutus

Tällä hetkellä colonicyhdistyksen tehtävänä on valvoa ja kehitää colonicterapeuttien koulutusta sekä järjestää koulutusta jo toimiville terapeuteille heidän ammattitaitonsa ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. -’Virkaiältäni vanhimpana’ useat tällä hetkellä toimivista colonicterapeuteista ovat saaneet laitekoulutuksensa minulta. Itse sain ko. koulutuksen Yhdysvalloissa.

Colonickoulutustoiminta ja sen uudistaminen vievät oman osansa toiminnastani myös tällä hetkellä. Koulutusohjelma on parhaillaan täsmentymässä ja ehdotusvaiheessa ja yhteistyö luontaisalan oppilaitosten kanssa on vireillä.

 

Yhteydet maailmalle

Ammattitaidon kehittämiseksi ja colonickoulutusohjelmien  yhtenäistämiseksi, jopa maailmanlaajuisesti, olen jatkuvassa yhteydenpidossa paitsi kotimaan 

kolleegojeni kanssa, myös mm.  englantilaisen kouluttaja/terapeuttikolleegan Galina Imrien kanssa. Hänen johtamansa alan oppilaitos kouluttaa vuosittain n. 200 uutta colonicterapeuttia. Myös amerikkalaisen vastaavan kolleegan Amy Sandersin kanssa olen kiinteässä sähköpostiyhteydessä koulutus- ja yhteistyöasioissa. - Galina Imrie on julkaissut ehkä ainoan, markkinoilla olevan, uudenaikaisen suolihuuhtelua käsittelevän kirjan ”Always look after number one” (2008). Kirja innostaa terveyttä edistäviin hoitomuotoihin ja vahvistaa luottamusta ihmiskehoon muistuttamalla, että mitä ikinä 21. vuosisata heittääkään eteemme, löytyy aina polku takaisin terveyteen. Ja usein tuon polun aukaisee suolihuuhtelu.

Kirjaa voi tilata minulta 15 euron (+postikulut) kappalehintaan.